Tammani mulkoili mua sen näköisenä, ett ootko tosissasi, pitääkö lähtee kävelee...
Taina ja Raari meni edellä, kun Raarilla paljon pidempi askel kuin mun pienellä tammalla.
Autoja tuli varmaan miljoona, edestä ja takaa, mut poni käyttäytyi tosi kivasti, ei hötkyillyt ollenkaan, ja minäkin aloin jo vähän rentoutuu siinä kävellessä.
Noin 30 min lenkki tehtiin, onnistuneesti !! Sain taas itsevarmuutta koko hommaan.
Poni oli perjantaina kävelylenkillä astunut Anna-Veeran jalalle, kun oli pelästynyt pyöräiliää, joka oli tullut ns. "puun takaa". Pitäis olla turvajalkineet jalassa, onneksi ponilla ei ole kenkiä, muuten olisi tullut pahaa jälkeä.
Illalla laitoin kylmäyspatjat takajalkoihin tunniksi, harjailin ja juttelin mukavia omalle rakkaalle tammalleni <3
Heinää lappasin melko reilusti, että riittää aamuun saakka, toivottavasti. Sidoin ponin jalan tänään tavallisella pintelillä, katsotaan aamulla, onko jalka lämmin.
Tamman pikku tarhan myös siivosin. Ajattelin ottaa yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin, koska tamma ihan selkeesti on kyllästynyt tarhaamaan yksin, postimerkkitarhassa.
Tää kuva on otettu joskus elokuussa, tänään en ottanut kuvia, olen iloinen kun kaikki meni hyvin.
Välillä kyllä tuntuu siltä, että en ole oikea henkilö omistamaan hevosta, nämä ajatukset on ollut mielessä turhan usein nyt viime aikoina. Kaikki menee pieleen, kaatuu päälle, ei vaan jaksaisi enään... Monet itkut oon jo tähän mennessä itkenyt, ja monet on vielä edessä, pakko jaksaa eteenpäin. En meinaa luovuttaa, tietenkään. Rakastan tammaa ylikaiken, vaikka se tuskin sitä ymmärtää. No, tämän vien loppuun saakka, se on mun velvollisuus hevosta kohtaan. Tämähän on mun ensimmäinen ja viimeinen hevonen. Toivon sydämmestäni että sen jalat kestää ensi juhannukseen, ja Anna-Veera saa varsan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti