torstai 25. kesäkuuta 2015

340 💖

Siinä hän nyt on, meidän uusi perheen jäsen 💖 oli aamulla vastassa karsinnassa. Rodelia synnytti yksin, mitään merkkejä ei näyttänyt illalla,  minun taitava poni 💓  Molemmat voivat hyvin.  Vietin lähes koko päivän tänään tallilla,  en malttanut poiskaan lähteä.  Illalla hain vielä Anna-Veeran, siivottiin yhdessä karsina, se olikin tosi märkä pohjalta.  Pikkuinen oli syntynyt  keskiviikko torstai välisenä yönä, koska aamulla ystäväni Anne talliin tullessa n.klo 7.30 varsa oli jo kuiva ja tomerasti pystyssä.  Varsa syntyi vuorokaudella 340. 
Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen juuri nyt 💖



Kuvan on ottanut Jasmin Lempinen

maanantai 22. kesäkuuta 2015

337

Ei sitten varsonut laskettuna aikana... eikä oikeastaan mitään selkeitä merkkejäkään ole antanut. Eilen karsinaa siivotessa, huomioin, että lantakasat olivat normaalia löysemmät. Ei siis selkeitä kikkareita, niinkuin on ollut aikaisemmin. Niitä voisi verrata ns. karhuläjiin, jos joku on joskut semmoisen nähnyt. 

Tässä muutama kuva 336 vrk aikaan :)


21.6.2015



21.6.2015
                                                                  


21.6.2015



21.6.2015



                                                                         21.6.2015



lauantai 20. kesäkuuta 2015

335

Juhannus. Oli hieman outoa, kun emme lähteneet mökille ajamaan tonne ruuhkaan, vaan suuntasimme illalla tallille viettämään tätä keskikesän juhlaa. Autoon pakattiin koko porukka ja tietty hyvää syötävää. 
Tallilla olikin jo väkeä, ja ilmatkin suosi meitä. Lotta oli hommannut mönkkärin, jolla Anna-Veera Lotan kanssa  ajelutti muita. 
Ponitamalle käytiin vielä Sepon kanssa niittämässä heinää yöksi karsinaan, on ponin toinen yö edessä. Lotta yöpyy myös tallilla,ja hän lupasi laittaa ponin aamulla ulos.



Oltiin koko perheen voimin tallilla juhannusaattona





Meidän oma "valtamerialus" <3

 <3




Anna-Veera sai ajaa Lotan uudella mönkkärillä, itse en uskaltanut kyytiin...

torstai 18. kesäkuuta 2015

333

Ponitamma ollut nyt 3 viikkoa laitumella, ja hyvin on viihtynyt.  Tänään tosin otin yöksi sisään, koska mulla alkaa loma, ja olisi kiva jos pyöräyttäisi sen pikkuisen heti loman alussa, niin jäisi runsaasti aikaa tutustua tähän meidän uuteen perheenjäseneen.
Olkia ollaan jo laitettu karsinaan, hyvin näyttivät maistuvan. Saas nähdä onko aamulla yhtään olkea jäljellä. Pyrin viimeistään menemään tallille huomenna klo 8 laittamaan ulos laitumelle. Huomiseksi onkin luvattu taas vaihteeksi sadetta aamusta, mutta illalla pitäisi olla poutaa. Meillä on tarkoitus mennä koko perheen voimin tallille juhannusta viettämään, nyt kun emme voi mökille lähteä, tai paremminkin sanottuna, emme halua. Rodelian laskettu aika on 21.6, mikä onkin jo hyvin lähellä. Nauratti vaan, kun ponitamma pääsi karsinaan, niin alkoi kovasti hinkkaamaan takapuoltaan oven pieleen, eikös se ole yksi niistä varsomisen  merkeistä? Nisät eivät vielä ole oikein ns. "kypsät", vielä voisivat turvota enemmän. Tuossa kun olen seurannut facebookissa ryhmää " varsat ja varsojat", niin siellä yksi tyttö kirjoitti, että hänen tamma ei näyttänyt mitään varsomisen merkkejä, niin että aamulla talliin mennessä tuli karsinan ovella vastaan vastasyntynyt varsa. Onneksi kaikki oli heillä mennyt hyvin, tamma oli selvinnyt yksin kaikesta. 
Nämä alla olevat kolme kuvaa eivät ole ihan tuoreita, 2 -3 viikkoa vanhoja. Ponitamma on paljon pyöreämpi nyt, kun on enään 3 päivää laskettuun aikaan. 



Rodelialla on aivan ihastuttava laidun, niin hyvää heinää ja pitkää.







Tämän kuvan Anna-Veera on videolta pysäyttänyt, otettu joskus toukokuun puolessa välissä, ennen laitumelle menoa. Totutellaan vihreään, ja pitihän siellä sitten vähän juostakkin :) 


maanantai 1. kesäkuuta 2015

316

Rehuannos ei oikein mahtunut kerralla ponitammaan. Jätinkin astian laitumelle, huomenna menen kuitenkin käymään. Huomenna tulee Janne vuolemaan ponin kaviot. Sitten pidänkin väliä ainakin sen 12 viikkoa. 
Olin meidän koirien kanssa tänään tallilla, ruokittiin poni ja harjailin. Ponitamma olikin aika likainen, oli piehtaroinut jossain märemmässä paikassa. Kaviot putsaan joka käynnillä. Ponitamma on nyt kovan seurannan alla, koska vatsa on alkanut laskeutua, eli, varsa on asettumassa "lähtötunnelmiin". Toivottavasti ei tule ennen kun mulla loma alkaa, voisi tulla ongelmia töitten suhteen.


Päivän rehuannos sisältää : 1,5 l plus protein, kivennäistä 0,5dl,  0,5 dl chiaa liotettuna, porkkanaa (jos on ), leipäpala ( jos on ), Yea-Sacc yksi mitta. 

 Rodelia <3 



Kyllä tekee hyvää kun joku rapsuttaa... 


Kepu hyvän matkan päässä...



Profiilikuva 1.6.2015


Kepu


Nisät jo aika isot. Nisäväli vielä on, kerää likaa, ja poni tykkää, kun sitä rapsuttaa kädellä pois.

lauantai 30. toukokuuta 2015

314

314 päivää takana tiineyttä.  Kävin Anna-Veeran kanssa tänään ruokkimassa ponimamman, tänään oli aivan ihastuttava ilta kaikin puolin.
Mielestäni ponin vatsakin oli hiukan laskeutunut eilisestä, samaa mieltä oli myös Lotta.  Mietin tänään, jos sittenkin antais ponitamman varsoo laitumelle. Juttelin Lotan kanssa, Lotta sanoi, että on tammalla tilaa liikkua kun synnyttää, ja varsinkin kun tulee supistuksia, niin pääsee kävelemään helpommin, kun on laitumella. Laidun olosuhteet ovat täydelliset. Rodelian laidun on mitä parhainta ainesta. Katselin tänään, mitä kaikkea siellä kasvaa, just niitä yrttejä, mistä ponimamma tykkää. Aika huvittavaa, tammuska on syönyt oikeistaan yhdestä kohtaa laitumella, juuri sen kohdan, missä on ruunien raja-aita. Poni tykkää hengailla ruunien Onnin ja Matin kanssa. 
Rodelia tulee laitumelta kutsusta luokse, on aina tullut kutsusta, siinä mielessä aivan ihana heppa <3 


 Anna-Veera halusi päivällistää ponitamman kanssa laitumella



Mamman tekemiä hyviä keksejä



 Minun.. <3



Annoin ponimammalle hierontahetken laitumella, ja hän nautti siitä suunnattomasti


Olisi halunnut miuakin hieroa ihan välttämättä, mutta en oikein uskaltanut antaa, jos vaikka rupee "kirputtamaan" etuhampailla :) 


Ihan silmät meni kiinni nautinnosta. Anne ja Onni taustalla 

torstai 28. toukokuuta 2015

Laitumella!

Se on sitten kesä alkanut, kun hepat pääsivät laitumelle. Myös ponitamma pääsi omaan        n. 100m x 50m suuruiselle laidunalueelle, jossa kasvaa hyvä heinä. 


Rehu maistui heinän jälkeen hyvälle. Nyt ponitamma saakin kerran päivässä rehuannoksensa, ja sitä määrää on lakettu ½ litralla, kun on nyt vihreällä.